sunnuntaina, huhtikuuta 29

Jälki

Taas oli virtaa yövuoron jälkeen.

K
Tuli huippupitkä jälki, mittasin myöhemmin noin 50 metriä.
Ei juuri sanottavaa, pikkuhiljaa aletaan molemmat oppia tekeen tätä
juttua edes jollain tavalla. Kalevi hämmentyy hirveesti jos vähänkään
vedän hihnasta. Oon nyt sitten antanut vetää oikein kunnolla, että
päästään vähän eteenpäin. En tiedä miten pitäisi, mutta näin se ei ole
ihan pelkkää pyörimistä. Mutta eiköhän se pikkuhiljaa valkene Kaleville
tää idea. Ja päästään sitten opettelemaan tekniikkaa.

Oli kyllä aika rankka, ainakin kolme kertaa Kalevi veti henkeä
vilkaisemalla lintuja. Mutta jatkoi käsiavulla ja jälki-käskyllä.

lauantaina, huhtikuuta 28

Jälki

K
Reippaana aamukuudelta pellolle (minäkö heräisin siihen aikaan..?? en
sentään, vaan yövuoron jälkeen)

Hyvä keskittyminen ja nälkä. Nameina hivenen turvotettuja erilaisia ja
-kokoisia nappuloita. Nyt jäljet suoremmalla linjalla ja oli
huomattavasti helpompi. Minä kun olen niiiin noviisi tässä jutussa.
Lopuksi piilotin kipon heinien alle, josta sen sitten sai kaivaa ja
nuolla puhtaaksi.
Kokonaisarvosana: Pirteä.

torstaina, huhtikuuta 26

Jälki

Kalevin ihka eka sulan maan jälki.

Aamulla reippahasti kävin tekemässä jäljen. On se hienoa kun on
täydellinen jälkipelto kotipihasta 300m päässä.

Kalevi ei yrittänyt tehdä mitään muuta välillä, mutta pari kertaa
pyörähti ympäri ja pari kertaa katto mua; tuota,.. että,.
mitäs..niiku..nyt..?
Seuraavalla kerralla vois kävellä askeleita enemmän samalle linjalle.
Monta vasemman puolen namia jäi väliin.

sunnuntaina, huhtikuuta 22

Viettileikkiä kotona

K
Ja hemmetin huonolla menestyksellä ainakin tänään.
Nyt ottaa päähän. En millään keksi yksiselitteistä juttua mitä mä teen
väärin. Mielestäni oon antanut purra vaihtelevan määrän -en liian
usein/harvoin, en ole vaatinut liian vaikeita juttuja esim. liian pitkää
seuraamista, ja muutaman rauhankin oon aina tehnyt.
Toi rauhan tekeminen tosin on ehditty pilaamaan ja siinä pitäisi olla
paitsi panta, myös remmi.
Mutta siis into katoaa johonkin. Väistää koko juttua. Ihan kun kävis
välillä vetämässä henkeä.
Ehkä mä oon kuitenkin tehnyt liikaa. Liian monta juttua tai liian..
jotain. En mä tiedä.
Piru.

O
Ja mr. O ei tarvitse minkäänlaista vietin nostoa. Sisällä oikeata
seuraamispaikkaa on saanut todella vääntää, kun setä käy niiiiin
kierroksilla, että on mielestään perusasennossa kun naama on muhun
päin.. :-)
Mutta kun namin ottaa käteen tai vähän vaatii, niin on lähinnä vihainen;
"On se nyt kumma kun ei kelpaa. Joko nyt on tarpeeksi lähellä, mitä häh?"

Ja yhteistreenit on aina yhtä tehokkaita -kumpi lähempänä ja kumpi pysyy
käännöksissä mukana! Kalevin taistelutahdon tämä herättää kyllä ihan
sikana. Ehkä sen saalis ei sittenkään ole se vahvin.. hmm.

torstaina, huhtikuuta 19

Raunio -Kalevin eka!

K
Toiset meinasivat, että Kalevi tulee makkararinkiin ja me käytiin ottaan
Kaltsun kaa kaks valmista äijää!!
Ihan vapaana hilluttiin ja Kalevi reagoi ekaan äijään vasta kun näki,
mutta alkoi haukkuun alle viiden sekunnin. Toinen toisella puolen rataa
piilossa ja sinne K meni jo ihan varmana asiastaan, eikä kyllä jäänyt
odotteleen mua. Alkoi ilmaisemaan siellä ihan yksinään (minä en
nähnyt/ollut näkyvissä) ja ihan ilman apuja. Perskales, että olikin
nopeasti hokastu idea!
Hemmetti mikä elukka!
*ylpeä*

torstaina, huhtikuuta 5

Spl:n kentällä

O
Patukkaan kiinni!
Maalimies hetsaili ja Olli liinassa. Vähän O katteli mua, että mikset päästä leikkiin ton kanssa, mutta kun hetsasin itsekin, niin kyllä se hurja aussi sieltä äkkiä löytyi.. Sellasta haukkua ole Ollista vielä kuultukaan!
Kunniakierros patukan kanssa sujuu kivasti, kunhan saa pyöritettyä niin, ettei pääse puskaan ylpeilypissalle.
Jonkinmoista rauhaakin löytyi, ehkä parisenkymmentä sekuntia.

Seuraamisesta hieno 'kiinni'-käsky! Hirveellä vauhdilla ja jopa pysyi kiinni, vaikkei puruote nyt mitään ollutkaan.

Vedin vielä itse patukkaa ja kun laitoin vähän häiriöö toisella kädellä, lähti Ollista taas sellainen ääni, ettei ikinä! Kierrokset siis kaakkoon.. :-)

Vaikka taisi mennä vähän hilseeseen, niin teki kyllä tosi hyvää! Varmasti niin Ollille kuin mullekin nähdä 'mitä sitten tapahtuu'.

ps. käytössä ei ollut sen enempää piikkaria kuin raippaakaan ja "maalimiehenä" oli tuula.. hehee!
elekeekä kertoko kellekää, että myö sallaa muilta käytettii koulutukses.. nakkeja!

maanantaina, huhtikuuta 2

Leikkiä

Harrastettiin erittäin tärkeätä treeniä, eli Hulluteltiin yhdessä!!

Olli sai tehdä näkymätöntä agilityrataa; hypätä käskystä ja "kontaktit"
liikkeestä maahanmenoina. Oli kyllä hauskaa, vaikka koko lauma
kompastelikin koko ajan toisiinsa.
Kalevi roikku Ollin hännässä aina kun Olli "meni putkeen" ja aina kun
hyppäs. Ollilla ei ehtinyt varsinaisesti menemään hermot, komensi vaan
Kaltsua aina välissä.

Kalevi teki sitten parin askeleen seuraamista ja Olli seuraili ja teki
liikkeitä niin lähellä kuin pääsi. Kalevin paikka sen kuin lähenee tällä
menolla..
Ja K oppi myös hyppäämään käskystä, ..tai ainakin etujalat ilmaan... :-))

Ja pilkkopimeässähän on aina hauskaa, teki mitä tahansa!!