perjantaina, lokakuuta 26

Tottis

K
Täyskäännöksiä ja seisomista. Ei hyvin, muttei huonostikaan.
Opeteltiin ihan extempore hyppynouto. Takaisintulohyppy lelun kanssa oli vaikea. Pari kolme kertaa juoksin sitten mukana molempiin suuntiin ja K keksi, että lelunkin kanssa voi hypätä. Sitten saatiin aikaiseksi yksi kokonainen hyppynoutosuoritus ja pidettiin bileitä.

Agility -vapaaharj.





















Luulin tehneeni vaikean radan, josta saisi vielä vaikeampia variaatioita, mutta höh. Ei siinä ollutkaan mitään ihmeellistä. Kepeille meni hyvin ja keppien kiertäminenkin oli ihan helppoa.
Tein sitten yhdellä hypyllä sitä esteen kiertämistä ja voi että se ottaa Ollia päähän. Ei meinaa millään uskoa, ettei sitä hypätä -edes toiseen suuntaan?!
Sitten vielä putkeen niin, että lähetin ihan keskeltä putkea ja sekin tuntuu nyt ihan mahdottomalta.
Nää olikin sitten vikat vapaaharjoittelut tälle kaudelle. Plääh.

tiistaina, lokakuuta 23

Tottis

K
Seuraamista ja jääviä irtoliikkeinä.
Pylly liikkuu nyt tosi hienosti ja oikealle käännöksetkin on parantuneet. Ja kun vähän hetsaa, niin sivulle tulee ihan hypyllä. Keittiötottis on auttanut selvästi.
Jäävissä ei sanottavaa, seisomistakin muistin tehdä ja eiköhän sekin siitä. Otin myös ihan oikean liikkeestä maahanmenon, hienosti meni.

Agility














huom. 5. ja 6. hypyn numerot on vähän liian alhaalla...





Muutamia aika tiukkoja paikkoja. Kolmas hyppy oli vaikea. Sain hyppäämään sen niin, että oikaisin vas. kädellä ja vasta kun hyppäs käännyin niin että ohjauspuoli vaihtui. (olipas helppo selittää) Jonkinlainen valssi se kai oli...?
Pitäis silti opettaa Ollille esteen kiertäminen. Nyt Reetta neuvoi miten se tehdään. (Miksei kukaan ole aiemmin kertonut sitä?!) Siis nami esteen toiselle puolen ja "kierrä". Yksinkertaista. Sitä treenataan ens talvi...
Puomin kontaktilla pysymistä pitäis myös treenata ihan tosissaan, siis oikein paikallaoloja siinä.

tiistaina, lokakuuta 9

Tottis

K
Otin Kalevin kentälle Ollin agin välissä. Näytin rinkuloita ennen kun päästin koiran ulos ja se oli kiinni niissä jo ennen kuin tassut edes maahan otti! Hyvin meni leikki ja sit takas autoon.
Toisella kertaa oli vaan nakit, ei lelua. Treenattiin käännöksiä, vasemmalle menee hyvin, oikealle saa vähän hetsata. Jäi hyvä fiilis.

O
Parin nakin verran niitä perusasentoharjoituksia joita Teivossa kokeiltiin. Ei ne loistavasti menny, mutta jatketaan näitä vielä.

Agility -vapaaharjoittelu

Pääsin mukavasti valmiille radalle:

Alastulokontaktit rupee pikkuhiljaa avautuun Ollille, hakee jo itse tassuja maahan. Tein monia variaatioita ja aika hyvin meni kaikki. Käskyt putkeen ja puomi menee ihan selvästi Ollilta sekaisin. Sitä täytyy treenata joskus.

sunnuntaina, lokakuuta 7

Tottis -Teivo

O
Oikeaa paikkaa.
Koira oikealle paikalle - yksi askel = koira edessä.
Korjaa. Yksi askel = koira edessä.
Tuntui, ettei korjaamisesta ollut mitään hyötyä. Avusta (olkapään liikkeestä)
tuli vaan kaksoiskäsky ja liikkeestä kaksiosainen; tule ensin väärälle paikalle ja sitten vasta oikealle paikalle.
Sitten Tuula käski mua sanomaan seuraa samaan aikaan kun korjaan vartaloavulla.
Muutama kerta tätä ja sitten sanon seuraa jo vähän ennen kuin pysähdyn.
Toimi! Tätä täytyy kokeilla uudestaan.
Paikkamakuu hienosti.

K
Vähän seuraamista joka ihan ok:sti. Vähän tuppaa aukeamaan, mutta
kunhan muistaa käden asennon niin kyllä se siitä.
Vähän jääviä vapaana, ei sanottavaa.
Paikallamakuu näin:

(Hissu, Kätsy, Olli ja Kalevi)

K oli koko ajan täpäkkänä, silti koht. varmana. Sitten yhtäkkiä tuli hälyyyytys!
Kalevi ei noussut paikaltaan -ei edes kyynärpäät, mutta sanoi "wouwouwouuuuu".
Ajattelin, että siellä meni joku koira meidän takana kävelytiellä.
Heti kun K hiljeni, menin äkkiä välipalkkaamaan koiria ja vilkaisin taakseni.
Kymmenen metrin päästä mun ja Tuulan takaa meni HEVONEN kärryineen!!
Oli kyllä aika kiire palkata koirat ja lopettaa harjoitus.
Uskomattoman loistavia koiria meillä, koska kukaan ei noussut!!

lauantaina, lokakuuta 6

Jälki -sängellä

No ei ihan yhtä hyvin menny kun edellinen. Tais olla kuvaaja vähän
liikaa häiriöö meille molemmille. Ja aika kamalaltahan se näyttää;
kumma, etten mä saa pidettyä sitä liinaa alempana.
Yksi askel jäi kattomatta ja koitin vetää takaisin, mutta se oli virhe.
Nosti päänsä ja jouduin antaan käskyn. Mutta jatkoi kyllä siitä sitten
hyvin.
Ei meille kyllä oikein yleisö sovi.

Kato jälki kännykkävideona tästä.

torstaina, lokakuuta 4

Jälki -pajukossa sängellä

K
Ihana jälki!
Nyt meni kyllä nappiin.
Aluksi vetämistä, mutta sitten ihmeesti rauhoittui ja alkoi käydä järjestelmällisesti joka askelen läpi.
Mietin mikä tähän olisi vaikuttanut:
-annoin vanhentua reilusti yli puoli tuntia
-jokaisessa askelessa kuiva nappula ihan omaa tavallista ruokaa
-pidin liinaa mahdollisimman alhaalla ja löysällä
-tärkeimmäksi veikkaisin jäljen pituutta; n. 50m. Koira ehti rauhoittua työskentelemään.

maanantaina, lokakuuta 1

Eteenmenoja Mustavuoren parkkiksella

O
Tosi huonolla pallolla. Ja vaikka oli surkeita heittoja niin ihmeen hyvin se lähtee. Etenee tosi kauas ja lujaa. Eikä yhtään alkanut himmaileen vaikka tuli monta huonoa heittoa peräkkäin. Kova usko mulla tähän juttuun nyt on. Sanokaa sitten kun alkaa näyttään aiva epätoivoiselta...
K
Tietää kans jo homman nimen. On kymmenen metrin päässä jo menossa kun vielä seurautan Ollia. Näillä mennään... ;-)


Jouduttiin sitten syksyuinnille kun tyypit löysi taas ihmislantaa.
Tessussa oli vielä niin lämmintä vettä, että pojat sai ihan raahata pois järvestä..

sunnuntaina, syyskuuta 30

Mölsän tottisleiri

O

Ei seuraa, ei kontaktia. > aloita seuraamisen opettaminen alusta
Vain pienen pieniä pätkiä ja paljon tiukkoja käännöksiä. Palkkaus
pallolla ja ruokakupit ja makkarat roskiin.
Käännöksiin tarkkuutta persvillapakotteella/läppäsyllä.
Siis tuttuja juttuja Nivalalta ja Skogsterilta.

K
Seuraaminen hyvällä mallilla, saa mennä eteenpäin.

Kalevin seisomistreeni irtoliikkeenä oli hyvä ja sitä varmaan jatketaan
nyt sellaisena kun sen opin. Tärkeitä pointteja:
-nami tarpeeksi pieni
-pysähtyvä käsi voi vaikka tönätä koiraa vähän taaksepäin
-kun on syönyt namin, niin "vapaa" ja uudestaan liikeelle
-älä tee liikaa, K kyllästyy äkkiä

perjantaina, syyskuuta 28

Agility -vapaaharj.


Kepit meni hienosti. Vaikeistakin kulmista oikeaan väliin. Monet
variaatiot meni niin hyvin, että käänsin putken:

Siitä saatin keskustelua aikaiseksi. Eka meni hyvin, mutta
sitten yhtäkkiä alkoi tämä putken yli pomppiminen. Kun Olli sitten jopa
juoksi putken päällä, mulla leikkas kiinni. Komensin sitä siitä, ja
sitten oltiinkin jo ihan solmussa.
Tehtiin välillä jotain muuta ja sitten taas meni paremmin.
Sitten vielä kolmella hypyllä välistävetoja ja se muistui mieleen ihan
kivasti.

keskiviikkona, syyskuuta 26

Haku -Myötämäki

O
Ekalla tyhjällä vale. vttu.
Oli varmaan saanu hajun äijästä joka oli 150m:ssä, mutta lähelläkään ei
ollut käynyt.
Lähetin toiselle puolen, jossa umpparissa äijä irtorullilla.
Toi kiintorullan. aaaargh.
Siitä kuitenkin näyttö, koska tiesin, että se oli käynyt siellä kun
kuulin Ollin piippaavan (tod.näk. etsiessään irtorullaa). Luultavasti ei
vaan nähnyt irttistä kun oli jo ihan säkkipimee. Leditkö siihen pitäis
laittaa...?! tana.
Sit pari tyhjää -ei hyviä, muttei katastrofejakaan, ja vikat äijät meni
hyvin.
Tuntuu, että tästä treenistä ei oppinut kyllä kukaan mitään.


lauantaina, syyskuuta 22

HAKUKISAT -Ykä

hlöetsintä
Ensimmäinen pisto oikealle ulottui johonkin kymmenisen metrin päähän
kulmasta ja kaartui sitten takakautta ja alueen ulkopuolella otettu
rulla suussa mulle. prkl.
Seisoin sitten siinä aloituspisteessä pari minuuttia ja mietin, että
mitä hittoa nyt teen; lähetänkö uudelleen, lähetänkö toiseen kulmaan vai
meenkö näytölle, josta tuli eka vale.
Jotenkin tuntui hullulta lähettää koiraa etsimään, kun se oli tuonut
rullan -vaikka tiesin, ettei siellä mitään äijää ole. Joten sanoin
tuomarille, että mennään näytölle. Tuomari sanoi, että turhaa se on. Eli
ei menty näytölle, laitettiin vaan valeilmaisu paperiin.
Sitten mentiinkin aika tuskallisissa merkeissä; Olli juoksenteli rulla
suussa ja toi sitä mulle joka pistolta ja minä vaan jätin "ilmaisut"
huomiotta ja lähetin uudelleen.
Sitten 75m kohdalla hyväksyin rullantuonnin, joka ilmiselvästi (mun
silmään) oli aito. Sieltä sitten löytyikin umppari ja sitten rulla pysyi
kaulassa seuraavaan äijään (reilu 200m) asti.
Vikalla äijällä takakulmassa oli taas rulla suussa juoksentelua ja rulla
jopa laukesi hätäseis -toiminnostaan. Noh, löytyihän se äijä sieltä
sitten, ja nippa nappa ajan puitteissa. Erinomaiset ilmaisut, 3 ukkoa,
150p. Eli työskentelypisteitä lohkesi meille sitten kaiketi pyöreä nolla.

tottis
Seuraamisessa ei kontaktia, mutta siinähän se tuli mukana.
Noudot erinomaiset (arvostelussa, mun mielestä vähän löysää touhua).
Jäävät olis kaiketi saanu olla hieman nopeampia...?
Seisominen meni todella yllättäen maahanmenoksi, joku blackoutti varmaan.
Eteen lähti hyvin ja kohtuullisen kauaskin, ottaen huomioon kuinka vähän
tätä uutta eteenmenotaktiikkaa on treenattu. Mutta pirulainen nousi ylös
maahanmenosta kun mä lähdin käveleen sitä kohti. Hassu elukka.
Pisteitä meille loistavat 89.

esineet
Ruutuun ei sitten enää riittänyt virtaa. Yks esine läheltä löytyi, mutta
yli 40m ei menny. Sitten pistoista tuli sellasia 10m lenkkejä. Raastoi
hermoa. Siitä 15p.


Tulipahan titteli. Eipä tosta muuta osaa sanoa.


perjantaina, syyskuuta 21

Agility

Putkeen pimeestä kulmasta



osoittautui mission impossibleksi. Ja mulla meinas mennä herne nenään
kun Olli vaan hyppi putken yli. Se ei käytä enää aivoja.
Rata:







2. ja 3. esteen väliin voi tehdä sylityksen tai vaikka jaakotuksen.
Ennen putkea 4. mun on jäätävä putken oikealle puolelle, jotta O tajuaa
kääntyä oikealle tullessaan ulos.
7. ja 8. väliin sylitys.
Keppien jälkeen pallo on nyt kova juttu!

torstaina, syyskuuta 20

tottis

K
Ei noutanut tänään palloa kun pelailtiin äiten pihassa. :-O



keskiviikkona, syyskuuta 19

Haku -Myötämäki

O
Aloitettiin rata 100m:n kohdalta, että saatiin vietinnostatusäijät
200m:n jälkeen.
150m:n ja 175m:n kohdilla ihan perusäijät, ei ihmeempiä.

Käveltiin alueelta pois niin, että äijät jäi huutamaan mettään molemmin
puolin keskilinjaa. Perään huutelevat ukkelit ei juuri Ollia enää
hetkauta. Tuntuu tietävän, että ei noita tuolta enää mennä hakemaan.


tiistaina, syyskuuta 18

Agility

Aaltoilu:



tais mennä vähän perille nyt Ollillekin tämä homma. Kropan käännöksillä
alkoi sujumaan, käsiä Olli ei tunnu juurikaan katsovan.

Välistävedot:






Kivasti meni ja oli kivaa. Se oli sellaista "mä meen tänne, eikusittenkin tonne" -leikkiä, mistä Olli kyllä tykkää. En tiedä miksikä tuota nimittäisi; hämyvalssi koiran takana?, puolijaakotus? ;-) Siis niinku oisin tehny jaakotuksen, mutta koiran käännyttyä palasinkin takaisin ja näytin koiran puoleisella kädellä hypyn. (Kuinka hitossa näitä selitetään?!)
Tein tässä alussa myös takaperinlähtöjä, jotka tuntui tosi hyvältä.
(siis minä lähdössä selkä menosuuntaan päin)

Takaperinjuoksu:

Ensin pitkä vedätys (juostaan yhtämatkaa koiran kanssa) ekalle hypylle
ja sit vähän ennen hyppyä mä käännyn takaperin ja ohjaan oikealla
kädellä hypylle. Hyvä, että treenasin; oli tarvetta ja hyötyä.

Takaperinlähtö ja takaaleikkaus:

Ei lopultakaan niin vaikea kuin ajattelin.

Esineruutu

O
normi suoritus. Ei pistoja vaan etsimistä, eikä tainnu ihan takana
käydä. Nostatin pari.

K
surkea esitys. K haki äijiä. Juoksi helekutin lujaa takarajalla niin
kauan kunnes huusin pois. Sain käydä kaks kertaa näyttämässä lelut (K
puussa kiinni) ja jouduin jo antamaan tuo -käskyä.
Tulihan ne sieltä, mutta nyt ei enää sorruta 50m X 50m ruutuun.
(Tosin K katteli kun kävin hakemassa takarajan esineitä lähemmäs. Ehkä osasyytä siinä, mutta treenipuute se oikea syy on.)

Tottis -Mutala

O
Kisoja varten kisanomaiset pitkä suora, jäävät ja noudot. Vapautus
kupille kentän laidalle jokaisen osion jälkeen.
Ihan ensimmäiseksi tehty pitkä suora oli hieno, samoin istuminen ja
maahanmano. Noudot oli vähän löysät, mutta ok.
Näillä mennään kisoihin.

K
Oli jo häiriöinä agia aloitteleva ryhmä. Ei olis pitänyt ottaa
ollenkaan. Mun kiinnostusarvo oli häviävän pieni. Lelu ei ollut sitten
yhtään mitään. Hyvä kun muodon vuoks vähän koitti ottaa suuhun. Vähän
jahtas, mutta pääasiallisena pyrkimyksenä oli roikkua hihassa/sukeltaa
taskuun.
Raskas, raskas koira.

perjantaina, syyskuuta 14

Agility

O
Peruuttaen juokseminen oli tän päivän juttu mulle. Siis kun hypyn
jälkeen pitäisi lähteä heti toiseen suuntaan, peruuttaen saa jyrkän
käännöksen. Huolimatta kaikesta venkuroinnista, mutinoista ja omasta epäuskosta minäkin
pystyin juoksemaan takaperin -ainakin pari askelta.
Toinen vääntö tuli kun kepeiltä piti viedä hypylle:

En osaa ottaa koiraa "syliin", eikä "tässätässätässä" tule mun suusta ulos.
Pitäiskö laittaa kenttä tiukkaan esteitä ja treenata niitten
välissä kulkua...?

Tottis

K
Ollin agitreenien jälkeen mentiin tottisteleen toiselle puolen kenttää
Sarin ja Romeon kanssa. Toisella puolella jatkui agility.
Häiriöitä oli siis enemmän kuin paljon. Romeo sai paljon
kupillevapautuksia, mutta K ei kiinnittänyt niihinkään juurikaan
huomiota. Pienen pieni paikkamakuukin sujui -jopa niin, että minä
huutelin välillä Sarille jotain.
Oli niin kivaa, ettei mennyt edes puskassa käymään käskemättä ..

torstaina, syyskuuta 13

Haku -Myötämäki

O
Sellainen hyvä treeni, josta jäi hyvä mieli, muttei juuri kerrottavaa.
Viis tyhjää alkuun.. noh,.. silleen ookoosti.
Neljä äijää, joista 1 seiso rulla jalan alla, 2 makas rulla kyljen alla
ja viimeinen helppo).
Oli siis helpohko treeni.

perjantaina, syyskuuta 7

Jälki -Santalahden puisto

K
Taas yön pimeinä tunteina märän ruohon treeni.
Viimeinkin tuntui, ettei voinut syyttää varusteita. Valjaat joista liina alapuolelta kiinni ja takajalkojen välistä.

Alkuun olin aika lähellä, mutta lopussa koitin antaa vähän tilaakin. Kovin kaukana en voi vielä olla, kun haluan olla tuntumalla ja pystyä ohjaamaan. Koht. hyvin keskitty, eikä jäänyt montaa namia ottamatta.
Aikamoiselta venkuroimiselta se läheltä katsoen näyttää, mutta se taitaa venkuroida ihan omia juttuja jäljestäessäänkin.. :-)

Agility

Ei sitten päästy tekemään sarin hienoa rataa vaan jäätiin hinkkaamaan
keppejä. Prkl.

Piti leikata keppien takana ja tehdä sitten valssi lopussa.
Takaaleikkaus nyt vielä meni jotenkin, kunhan vaan muistan vahvistaa
alkua hokemalla kepitkepitkepit. Mutta enhän mä mitenkään pystynyt
juoksemaan vierellä niin lujaa, että olisin ehtinyt sinne valssiin.
Järjestelmällisesti kaks viimeistä keppiä jäi tekemättä kun olin koiran
edellä. Yhden kerran taisin onnistua vasemmalta puolen. Hiottiin sitten
vielä pallolla.

Sari sanoi, etten voi treenata tätä yksin, mutta taidanpa kuitenkin
kapinoida ja käydä pilaamassa hyvän alun...

keskiviikkona, syyskuuta 5

Tottis -Teivo

K
Oli ihan vauhtia täynnä ja tehtiin oikein komiasti henkilöryhmää ja
siellä liikkeestä maahanmenoa, jolloin hlöryhmästä kuului positiivisesti
yllättynyt -oho! (Kiitos Tuula!)
Noudot oli kivoja ja jopa mun jalkoihini "vahingossa" pudonneet tavarat
nousi kivasti.
Tuulalla oli aivan ykköshelmi pehmomato, joka oli omituisen kiinnostava
ja hauska. Meille kans.

maanantaina, elokuuta 20

Tottis -Mutala

O
Paikallaolotreeni. Olin auton takana n.5min ja kävin palkkaamassa.
Kerran vaihtoi kylkeä. Menin uudestaan auton taakse ja Tiina kävi
heittelemässä palloa aika läheltäkin. Pysyi hyvin.
Siis all in all -no problemos.

K
Aika pitkiäkin pätkiä seuraamista ja pysyi koht. hyvin kiinni jalassa.
Häiriökoira tuli vähän turhan lähelle ja tuli ikävä katko seuraamiseen
ja sitten ihan vilkaisu ja katsoi vielä peräänkin. Palas kyllä ihan
loistavasti takaisin kontaktiin, mutta harmi kuitenkin. Paikallaolo oli
mainio. Seisoin ehkä n. 15m päässä koiraan päin
ja häiriöitä oli koiran takana, ihmisiä ja liikkuvia autoja. Sitten jopa
huutelin itse sinne kentän laidalle (ihan ajattelemattomuuttani) ja K
oli koko ajan täpäkkänä. Hyvä K.

perjantaina, elokuuta 10

Agility

Olli oli ihan vauhdissa. Kuunteli niinkuin ei ikinä. Eka rata oli oikein
tosi hieno. Sain kerrankin sanottua "olli" oikeassa kohtaa ja sain
kääntymään. (tosin sari sitä jankkas mulle ensin muutaman kerran.) Paras
juttu pitkään aikaan oli se, että pysähdyin ihan paikalleni kun ollin
piti putken jälkeen hypätä okseri.
Jos olin jo juoksemassa, niin hyppäämisestä ei oikein tullut mitään,
mutta kun paikallani odotin kun herra tulee putkesta ulos, hyppy oli
loisto!! Mitenkä mä muistaisin olla rauhallinen, enkä juoksis? Toisella
radalla oli jo vähän ylikäymistä ja karkaili vähän, mutta kun katoin
radan jälkeen taakseni
en meinannut uskoa silmiäni, rimoja ei ollut pudonnut!! olipas hauskaa.

torstaina, heinäkuuta 5

Lenkillä

Tänään oli Kaltsulla kova into tehdä jotain. Ihan mitä vaan!
Roikkui koko lenkin joko hihassa tai seuraamassa. Luoksetuloon oikein
törmäsi ja noudot tuli ihan syliin asti.
Tuntuu, että tällä elukalla on ihan selkeästi hyviä ja huonoja päiviä.
Luo vähän jännitystä.

keskiviikkona, heinäkuuta 4

Haku

O
Jopahan oli treeni. Hyvin suunniteltu ja toteutettu kaikilla
mahdollisilla yllätyksillä.
Vasen tyhjä etukulma piti ottaa uusiks kun ei edennyt, taisin ottaa jopa
pari kertaa ennen kuin sain hyvän ja sitten tosi hienolla yliheitolla
oikealle. Tarkoitus oli saada koira tekemään hieno laatikko ja äijän
piti löytyä koiran palatessa keskilinjalle. Mutta kun äijä oli aivan
väärässä paikassa ja varmaan sadassaviidessäkympissä, niin tulipahan
höylättyä…
Pakotin Ollin neljä-viis kertaa takaisin ja joka kerta se lähti. Eikä
tullut rullan kanssa. Työskenteli taakse ja eteen -aina sinne minne
lähetin. Ja tuli pois kun käskin. Kun maalimies sitten huutelemalla
paikallistettiin, otettiin Ollille äkkiä yks pako sinne mihin olin sitä
painostanut. Ja pidettiin hirveitä bileitä.

Täytyy sanoa, että se oli kyllä makea suoritus Ollilta.

Sitten tyhjä oikeelle ja äijä vasemmalle n. 15m syvään. Juuri kun oli
tekemässä yliheittoa, Salla huusi piilosta, että "Ota koira kiinni!".
Polkua pitkin (siis juuri sieltä mihin olin koiraa lähettämässä) tuli
about 30 maastopyöräilijää. Enhän mä nyt mitään koiraa kytkemään
ruvennut, vaan tein yliheiton kun maalimieskin kerran oli sieltä jotain
jo huudellut. Kyllä Olli vähän vilkuili pyöräkolonnaa, mutta hieno
ilmasu ja näyttö -no problemos.

Maija oli vielä roskiksessa umpparina -vaikka siellä olikin nilkkoihin
asti vettä…
Vikana laatikkopiilo avoimena ja iltaruoka -se meni ilman kommelluksia.
Vähän oli väsynyttä koiraa. Saas nähdä kestikö paikat tän treenin vai
konkataanko huomenna.

K
Ekalle äijälle hirveellä vauhdilla ja heti raivoisa paukutus. Olipas
kyllä hienoa. Salla haukutti hyvin, ja sai tosi pitkiä sarjoja. Marjolla
piti vähän vilkuilla mua. Maalimiehen ihan totaalinen pitkä hiljaisuus
heti alkuun oli varmaan liikaa, muttei myöskään jatkuvaa kehumista voi
pitää.
Salla otti vielä vikaks ruokakupilla tooosi pitkän sarjan ja oli hienoa
katottavaa. On se kiva kun on hyviä haukuttajia.

maanantaina, heinäkuuta 2

Tottis

K
Otin Kaltsun parkkipaikalla pikaisesti ulos autosta ihan oudossa
paikassa tarkoituksena ihan vaan pissiulkoilu. Mutta kun kerta herra Koo
halusi tottista niin sai. Oli oikein kivaa seuraamista ja liikeestä
maahanmenoja. Vasen käsi sai heilua ja kontakti säilyi. Mutta on se
kyllä kumman kaukana, välillä korjaa kyllä itse ihan kiinni jalkaan,
mutta jotenkin valuu sinne parinkymmenen s entin päähän.

torstaina, kesäkuuta 28

Tottis -Ykän kentällä

Koivusen Arin viettikoulutustottispäivän jälkeen piti käydä vähän
kokeilemassa.

O
Ja onhan se Olli tiukka setä taistelemaan. Ei sen kanssa kyllä
todellakaan tarvi olla itse aktiivinen, en kai mä juuri ole ollutkaan.
Ainakaan kun yksin oon treenaillu.
Kohtuullista paikkaa ja kestoa hain ja vähän jotain sinnepäin sieltä kai
irtosikin. Ja kun muistin vielä laittaa koiran kiinni liinaan, niin sain
sen tuleen mun viereen ja kaivelin vähän rauhaakin sieltä. Kylläpä oli
taas kiva huomata, miten kiva koira Olli on.

K
Herra K taas ei leikkinyt yhtään. Ei sitten helmeäkään. Eipä siitä
oikeasti ole muuta sanottavaa kuin että paha maku jäi suuhun.
Leikkiminen oli niin toivotonta, että päätin sitten siinä äkkiä opettaa
Kaleville luopumista. Laitoin siis kippoon namit ja ne sai luvalla
-parin metrin seuraamisen jälkeen. Ja se olikin tosi kivaa!
Juuri ja juuri sain lopetettua, ennen kuin olisin jo pilannut sen. Oli
niin kivaa.

(Leikittiin sitten seuraavana päivänä hanskalla kotona ja ihan saman
lailla K leikkii kun Ollikin, mutta ehkä se ulkona ja vielä vähän
oudossa paikassa leikkiminen on hankalaa. Tai sitten oli huono päivä.
Tiedä sitten.
Kyllä se kotona osaa.)

keskiviikkona, toukokuuta 23

Tottis -Teivo

O
Lenkkeiltiin ensin kotoa Teivoon, sitten Olli kökötti kentän laidalla
yli tunnin kattelemassa kun muut treenas ja Tuulan kanssa koulutettiin.

O
Ihan hyviä pätkiä seuraamista sitten ja tämä aivan uusi eteenmenon
-opettamistekniikka sujui kohtuullisen hyvin. Saas nähdä mitä tästä
tulee -jos sujuu, niin patentoin koko idean. ;-)

Tehtiin seisomista ja mulla meni sitten hermot siihen hiipimiseen (joka
alkoi heti, jos vaan epäilikin, ettei namia ole jalkojen välissä) ja
kävin pyöräyttämässä prkl:eitten saattelemana takaisin paikalleen.
Tuntuipa tehoavan ainakin pariksi kerraksi -ainakin tekemisen into
lisääntyi. Tuumin, että taitaa se tietää mitä pitää tehdä. Muttei sitä,
että pitää!

Sitten ihan lopuksi otin vielä jäävät liikkeet (ihan ok) ja koko
seuraamiskaavion (kissanruoka odottamassa autolla) joka olikin aivan
hirveätä. Edistää, edistää, ei katso kuin puolella silmällä, eikä pysy
käännöksissä mukana.
voi surkeus. Mä luulin, että se olis ollu vähän paremmalla tolalla.
No eipä tässä muuta kun ruveta taas tekeen kupin kanssa ja vaatimaan,
vaatimaan. huoh.

K
Kotikentällä vähän sivullehyppyjä, liikkeestä istumista ja paikallaoloa.
Käännökset alkaa hahmottua ja samoin sivulletulo. Jotenkin se vaan on
vähän sähellystä. Seuraamisessa ei edistystä; jätättää ja on ihan
kysymysmerkkinä. Täytyis varmaan olla kovempi nälkä ja todellakin
lopettaa houkutteleminen! Mitenkähän mä oonkin sortunut sellaseen..
*häpeeää.* Onneksi tajusin ihan itse..

Liikkeestä maahanmeno on niin vahva, että istuminen on aika hankala.
Mutta eipä sekään vaatisi kuin treeniä.

Paikallamakuu olikin sitten yllättävän vaikea. Ollin vieressä makoilu
kun on ollut niin helppoa.. (miten niin oon menny siitä mistä aita
matalin..?) Mun selän kääntäminen ei meinannut millään onnistua. Onkohan
tässä (kin) menty takapakkia.
Näin siinä käy kun ei treenaa.
damage.

lauantaina, toukokuuta 12

Lenkillä

Heta ja Kalevi mukana merkkaamassa Peha -ruutua. Olihan rankka maasto,
lopussa koirat jo käveli omistajiensa kantapäillä.

Mutta sitten mentiin rantaan ja Kalevi kävi ihka ekan kerran uimassa!!
Ensimmäisen kerran pulahti suoraan naama edellä uppeluksiin, eikä
meinannut päästä ylös.
Kovasti teki kuitenkin mieli mennä uudestaan, muttei rohkeus riittänyt.
Joten K:n roikkuessa reunalla, tönäsin vähän ja siellähän herra sitten
ui vaikka kuinka pitkälle. Piti oikein huudella takaisinpäin.
Ja sitten 'hui, olen märkä' -hepulit!!!

Kun ottaa huomioon, että Kalevi löysi lenkillä myös vasan jalan, niin
olipahan melko kiva reisu.
Hiljainen ja sopuisa oli takaluukku paluumatkalla.

perjantaina, toukokuuta 11

Esineet

O ja K
Olihan hulvatonta ja äänekästä touhua.

Molemmat kiinni puussa kun vein esineitä ja päästin vuorotellen.
Ainakaan kumpikaan ei ollut menossa ruutuun tekemään mitään muuta kuin
hakeen esineitä.
Olli oli kyllä huutaa itsensä hengiltä odottaessaan ja Kalevikin vähän
kummasteli, että uskaltaakos tässä nyt mitään tehdä kun tuo yks pitää
tollasta raivoamista..
Mutta hyvin löyty ja joka kerta tuli perille välittömästi.

Ehkä piankin etsitään leluja samasta ruudusta yhtä aikaa.

lauantaina, toukokuuta 5

Esineet

K
Otettiin uusiksi heti. Meni tosi kivasti, heti oli jyvällä mitä tehdään.
Mutta kun eilen hehkutin, että osasin lopettaa ajoissa, niin nyt sitten
tein sen kuuluisan yhden liikaa.
Eli siis viimeinen oli kova, pyöreä rinkula ja heitin sen niin, että
joutui hakemaan nenällä. Ei edennyt tarpeeksi ja kerkes mennä jo vähän
sijaistoiminnolle ennen kun menin auttamaan. Ja sitten ei oikein enää
olisi edes viitsinyt tuoda sitä.
Ai, että on omapäinen koira; En löydä, ihan tyhmä leikki, en leiki enää.

perjantaina, toukokuuta 4

Esineet -eka kerta!

K
Tein ensin noutoa takapihalla niin, että saivat riidellä siitä kumpi
ehtii ensin.
(Täytyisi saada kuva siitä hanskasta jossa on neljä riviä aussihampaita
kun se tömähtää mun mahaan kiinni..)

Sit mentiin K:n kanssa mettäpolulle, josta heittelin lelua pusikkoon.
Oli ihan pilkkopimeää ja otsalampun valossa K näki mihin lelu lensi. Kun
sitten lähetin hakemaan, joutui etsimään nenällä. Oikein kivasti meni.
Jäi hyvä fiilis ja osasin jopa lopettaa ajoissa.

Yöllä on kiva treenata ja otsis on ykkönen!

keskiviikkona, toukokuuta 2

Näin meillä syödään luita...



...Kalevi rules

tiistaina, toukokuuta 1

Jälki

K
Oltiin isolla pellolla pajukkolassa ja kalevi jäljesti mun jälkiä yli
30m ennen varsinaista jälkeä. Mutta se menikin sitten ihan päin *^#¤.
Turha mun on tätä enää sählätä kun en kerta tiedä mitä tehdä ja miten.
Kalevilla meni ihan täysin hermot kun jarrutin, kerran jopa pysähty ja
rupes haukkuun johonkin eteenpäin. :-(( Panta ainakin on ihan hemmetin
huono.
Viimeinen kymmenen metriä meni kuitenkin ihan tosi rauhallisesti ja
näppärästi.
Mä en taida muistaa kehua tarpeeksi.

O
Ollimollikin pääsi vähän jälestään. Omituista touhua :-)
Olli keksi aika nopeesti, että ne namit on siellä jäljissä (sain tehtyä
aika näkyvät jäljet).
Mutta välillä lähti haeskelemaan jostain ihan muualta.

En tiedä. Ei tää kyllä mun laji oo.

sunnuntaina, huhtikuuta 29

Jälki

Taas oli virtaa yövuoron jälkeen.

K
Tuli huippupitkä jälki, mittasin myöhemmin noin 50 metriä.
Ei juuri sanottavaa, pikkuhiljaa aletaan molemmat oppia tekeen tätä
juttua edes jollain tavalla. Kalevi hämmentyy hirveesti jos vähänkään
vedän hihnasta. Oon nyt sitten antanut vetää oikein kunnolla, että
päästään vähän eteenpäin. En tiedä miten pitäisi, mutta näin se ei ole
ihan pelkkää pyörimistä. Mutta eiköhän se pikkuhiljaa valkene Kaleville
tää idea. Ja päästään sitten opettelemaan tekniikkaa.

Oli kyllä aika rankka, ainakin kolme kertaa Kalevi veti henkeä
vilkaisemalla lintuja. Mutta jatkoi käsiavulla ja jälki-käskyllä.

lauantaina, huhtikuuta 28

Jälki

K
Reippaana aamukuudelta pellolle (minäkö heräisin siihen aikaan..?? en
sentään, vaan yövuoron jälkeen)

Hyvä keskittyminen ja nälkä. Nameina hivenen turvotettuja erilaisia ja
-kokoisia nappuloita. Nyt jäljet suoremmalla linjalla ja oli
huomattavasti helpompi. Minä kun olen niiiin noviisi tässä jutussa.
Lopuksi piilotin kipon heinien alle, josta sen sitten sai kaivaa ja
nuolla puhtaaksi.
Kokonaisarvosana: Pirteä.

torstaina, huhtikuuta 26

Jälki

Kalevin ihka eka sulan maan jälki.

Aamulla reippahasti kävin tekemässä jäljen. On se hienoa kun on
täydellinen jälkipelto kotipihasta 300m päässä.

Kalevi ei yrittänyt tehdä mitään muuta välillä, mutta pari kertaa
pyörähti ympäri ja pari kertaa katto mua; tuota,.. että,.
mitäs..niiku..nyt..?
Seuraavalla kerralla vois kävellä askeleita enemmän samalle linjalle.
Monta vasemman puolen namia jäi väliin.

sunnuntaina, huhtikuuta 22

Viettileikkiä kotona

K
Ja hemmetin huonolla menestyksellä ainakin tänään.
Nyt ottaa päähän. En millään keksi yksiselitteistä juttua mitä mä teen
väärin. Mielestäni oon antanut purra vaihtelevan määrän -en liian
usein/harvoin, en ole vaatinut liian vaikeita juttuja esim. liian pitkää
seuraamista, ja muutaman rauhankin oon aina tehnyt.
Toi rauhan tekeminen tosin on ehditty pilaamaan ja siinä pitäisi olla
paitsi panta, myös remmi.
Mutta siis into katoaa johonkin. Väistää koko juttua. Ihan kun kävis
välillä vetämässä henkeä.
Ehkä mä oon kuitenkin tehnyt liikaa. Liian monta juttua tai liian..
jotain. En mä tiedä.
Piru.

O
Ja mr. O ei tarvitse minkäänlaista vietin nostoa. Sisällä oikeata
seuraamispaikkaa on saanut todella vääntää, kun setä käy niiiiin
kierroksilla, että on mielestään perusasennossa kun naama on muhun
päin.. :-)
Mutta kun namin ottaa käteen tai vähän vaatii, niin on lähinnä vihainen;
"On se nyt kumma kun ei kelpaa. Joko nyt on tarpeeksi lähellä, mitä häh?"

Ja yhteistreenit on aina yhtä tehokkaita -kumpi lähempänä ja kumpi pysyy
käännöksissä mukana! Kalevin taistelutahdon tämä herättää kyllä ihan
sikana. Ehkä sen saalis ei sittenkään ole se vahvin.. hmm.

torstaina, huhtikuuta 19

Raunio -Kalevin eka!

K
Toiset meinasivat, että Kalevi tulee makkararinkiin ja me käytiin ottaan
Kaltsun kaa kaks valmista äijää!!
Ihan vapaana hilluttiin ja Kalevi reagoi ekaan äijään vasta kun näki,
mutta alkoi haukkuun alle viiden sekunnin. Toinen toisella puolen rataa
piilossa ja sinne K meni jo ihan varmana asiastaan, eikä kyllä jäänyt
odotteleen mua. Alkoi ilmaisemaan siellä ihan yksinään (minä en
nähnyt/ollut näkyvissä) ja ihan ilman apuja. Perskales, että olikin
nopeasti hokastu idea!
Hemmetti mikä elukka!
*ylpeä*

torstaina, huhtikuuta 5

Spl:n kentällä

O
Patukkaan kiinni!
Maalimies hetsaili ja Olli liinassa. Vähän O katteli mua, että mikset päästä leikkiin ton kanssa, mutta kun hetsasin itsekin, niin kyllä se hurja aussi sieltä äkkiä löytyi.. Sellasta haukkua ole Ollista vielä kuultukaan!
Kunniakierros patukan kanssa sujuu kivasti, kunhan saa pyöritettyä niin, ettei pääse puskaan ylpeilypissalle.
Jonkinmoista rauhaakin löytyi, ehkä parisenkymmentä sekuntia.

Seuraamisesta hieno 'kiinni'-käsky! Hirveellä vauhdilla ja jopa pysyi kiinni, vaikkei puruote nyt mitään ollutkaan.

Vedin vielä itse patukkaa ja kun laitoin vähän häiriöö toisella kädellä, lähti Ollista taas sellainen ääni, ettei ikinä! Kierrokset siis kaakkoon.. :-)

Vaikka taisi mennä vähän hilseeseen, niin teki kyllä tosi hyvää! Varmasti niin Ollille kuin mullekin nähdä 'mitä sitten tapahtuu'.

ps. käytössä ei ollut sen enempää piikkaria kuin raippaakaan ja "maalimiehenä" oli tuula.. hehee!
elekeekä kertoko kellekää, että myö sallaa muilta käytettii koulutukses.. nakkeja!

maanantaina, huhtikuuta 2

Leikkiä

Harrastettiin erittäin tärkeätä treeniä, eli Hulluteltiin yhdessä!!

Olli sai tehdä näkymätöntä agilityrataa; hypätä käskystä ja "kontaktit"
liikkeestä maahanmenoina. Oli kyllä hauskaa, vaikka koko lauma
kompastelikin koko ajan toisiinsa.
Kalevi roikku Ollin hännässä aina kun Olli "meni putkeen" ja aina kun
hyppäs. Ollilla ei ehtinyt varsinaisesti menemään hermot, komensi vaan
Kaltsua aina välissä.

Kalevi teki sitten parin askeleen seuraamista ja Olli seuraili ja teki
liikkeitä niin lähellä kuin pääsi. Kalevin paikka sen kuin lähenee tällä
menolla..
Ja K oppi myös hyppäämään käskystä, ..tai ainakin etujalat ilmaan... :-))

Ja pilkkopimeässähän on aina hauskaa, teki mitä tahansa!!

torstaina, maaliskuuta 29

Tottis -Kotipihassa

O
Samaa hommaa kun eilen. Kivaa on. Viimeisellä setillä en vienyt kuppia
mihinkään -ei millään olisi viitsinyt tsempata. Jotain sain irti
sentään. Ja kyllähän se riemu siitä repesi, kun hokas että se kuppi on
jossain!

K
Ihania perusasentoja! Ei ainakaan edistä ja on ainakin tiivistä! Tenava
taitaa ihan jopa tykätä pitää poskeaan mun reidessä... :-)
Pikkasen tein liikaa -ei oikein jaksanut leikkiä enää lopuksi.
Mutta nyt oli hienoja juttuja Kaltsulla, jee.

keskiviikkona, maaliskuuta 28

Tottis -Oma parkkis

O
Ruokakuppivääntöä.
Tein seuraamista kuuden kupillisen verran. Muutama täyskäännös -jotka
ekaa lukuunottamatta surkeita, ja hidasta seuraamista -sain koiran
kokoamaan vähän takapäätään.
Täyden kontaktin (siis ei vain toisella silmällä) vaadin koko ajan
-muuten homma ei jatkunut. 30 sekunnin perusasentokontakti meni hyvin.
Palkka se vaan on se oikea pakote Ollille.

K
Sivulletuloja. Noin miljoona.
Muutaman kerran jo tarjos, ja pari niistä oli koht. oikealla paikallakin.
Kun vaan muistais olla kehumatta ennen kun on just oikein.
Tänään patukka oli kivempi kun pallot!


Ai niin! Vaikka tässä on ihan täysin levätty laakereilla, niin Kalevi
osaa nyt sanan 'maahan'! (vaikkei sitä miksikään treenaamisen
työvoitoksi voi sanoa kun sen opetteluun meni n. 5 min.)

torstaina, maaliskuuta 15

Rakennusetsintä -Kaleva

Vanhan ja ison (oisko ollut viis rappua..) kerrostalon yhteiset
kellaritilat.

O
Olli tiesi jo ulkona mitä ollaan menossa tekemään. Ehkä pk-liivien
merkitys sitten on kuin onkin mennyt perille..
Pikkasen oli liikaa touhotusta ihan alkuun, mutta nenä oli kyllä auki
heti sisään päästyämme. Teki töitä itsenäisesti; ei tarvinnut apuja,
eikä paineistunut musta eikä apujoukoista.
Olli pyöri yhden lukitun oven lähellä muutamia kertoja rulla suussa,
mutta ei tuonut rullaa mulle.
Jatkettiin matkaa eteenpäin ja sitten tulikin ihan hemmetin hieno
ilmaisu parinkymmenen metrin päästä (pitkä käytävä) alemmasta
kerroksesta. Tuli varmana asiastaan ja näytölle mentiin myös rauhallisen
varmasti. Pysyimme siis pystyssä liukkaalla betonilattialla.. Kun
päästiin pieneen välitilaan Olli pyörähti sen ympäri pari kertaa ja
ilmaisi sitten oven, josta menimme toiseen käytävään josta äijä sitten
löytyi.
Palasimme aiemmalle ovelle ja "isännöitsijä" tuli avaamaan oven. Sieltä
äijä sitten löytyikin. Extrana pitää vielä mainita, että näytölle
mennessä Olli joutui vielä itse avaamaan melkein kiinni asti menneen oven..
Myöhemmin kerrottiin, että tästä huoneesta ilma (haju) menee
ilmastointeja pitkin ulos, eikä käytävään. Joten pongot Ollille rullan
kanssa pyörimisestä!
Tuula sanoikin, että se on Ollin tapa kertoa, että täällä jossain on
joku, mutten kyllä ole ihan varma, että missä.

Olisi saanut olla vielä enemmänkin äijiä ja vielä vähän vaikeampiakin.
Mutta hieno treeni kuitenkin ja hyvä koira! Ja kivaa oli.

maanantaina, maaliskuuta 5

Leikkiä

Hansu infosi myöhemmin, että en sentään ole ainoa, joka valittaa koiran
vajoamista ylikeskittyneeseen hitaaseen tilaan tottiksessa. Työbortsut
kuulemma harrastavat samaa.
Nyt pitää siis taukoilla tottiksesta ja olla päästämättä K:a kertaakaan
siihen tilaan. Leikitään ja tehdään siinä leikin lomassa.

Tein tänään Kaleville varastamis-harjoituksen. (tämä oli sitten taas
näitä ihan omia päähänpälkähdyksiä, joita kokeillaan ennen kuin
mietitään..) Lattialle nameja ja pidin voirasiaa niitten päällä. Näytin
k:lle, että täällä niitä on, koitapas ottaa. Kun pääsi lähelle nameja,
pistin purkin takas päälle, k sai nameja jos ehti ottaa.
Tässä huomasi sen, että K alkoi todellakin miettiä, että mitäköhän
häneltä nyt odotetaan ja alkoi kokeilla kaikennäköisiä temppuja. Pitkän
aikaa sain tehdä, ennen kuin edes alkoi yrittämään olla nopea ja
todellakin varastaa niitä.

Kaikkea sitä ihminen keksii.. ja joutuu keksimään..
varastamis-harjoituksia.. ei hyvänen aika.

sunnuntaina, maaliskuuta 4

Tottis -Marketin parkkis

O
Hyviä seisomisia, jopa melkein juoksusta. Menee kyllä vähän
sähläämiseksi se juokseminen. Täytyisi ensin saada noita supermega
-vartaloapuja pois. Koitin nopeita istumisia, mutta siitä ei tullut
mitään. Mites se viimeks onnistui?
Tosi makeita luoksetulon pysäytyksiä, nää seisomistreenit on tehnyt ihan
mielettömän muutoksen tähän.

K
Kahden pallon leikkiä, patukkaleikkiä ipo-tyyliin ja
makkaransaalistusta. Siitä riehumisesta nopeita maahanmenoja, inasen
parempia. Lopuksi jäi ehkä vähän liikaa iloitsemaan pallosta ihan
itsekseen. Mutta on niin kiva katsella, toinen on niin tohkeissaan ja
iloinen...

lauantaina, maaliskuuta 3

Tottis

Hansu käymässä.
Kerroin ongelmasta, että on ärsyttävää kun kalevi keskittyy ja miettii.
Hansu huomasi kalevin maahanmenon olevan paitsi hidas, myös
kaksiosainen. Kenties johtuen juuri tästä K:n hitaasta moodista.
Ohje: kun laittaa käden alas, vie sitä samalla eteenpäin, että koiralle
jää enemmän tilaa tehdä maahasyöksy. Auttoi vähän . Mutta kyllä se on se
kalevin tahmeus se suurin syy. Muuten hullu riehupelle ja sitten naps ja
freeeeeze..

Tottis -Mutala

O
Tehtiin Ronjan kanssa häiriötreeniä, koirat ihan korvat kiinni
toisissaan. Ai, että se on hienon näköistä ja tuntuista. Olli oli nyt
se, jolla ei meinannut ihan täysin kontakti pysyä. Ihan mielenkiinnosta
olisi pari kertaa halunnut 'ihan vähän vain' vilkaista.. mutta
vastakaikua ei tullut, hyvä Ronja (ja vähän teijakin..:-) !

K
Jani leikitti Kalevia ihan kuin oikea maalimies. Tosi mageen näköistä.
Kalevi tuli ihan kivasti tuomaan patukkaa (isoakin!) takaisin Janille ja
pysyi kiinni hyvin. Vähän säikähti Janin sivuttaista liikettä, mutta
saatiin korjattua se oikein hyvin. Haukkutreeni varsinkin toimi
itsetunnon kohottajana.

perjantaina, maaliskuuta 2

Jälki, Tottis

Taas yömyöhätreeniä.

K
Bongas jäljen tieltä 30m:n päästä. Vauhtia ihan liikaa, syvemmässä
hangessa olleet meinas jäädä, kolme tyhjää oli liikaa, mutta oli siinä
muutama metri rauhallista.
Loppupalkkausta mä en oikein osaa. Se jää vähän auki se tilanne.

Imetys vähän parempi, mutta kyllästyy välillä ja lähtee vähän pois.
Namin nielaisun jälkeen piti kattoo muualle, sen sain kyllä kehumalla
korjattua.
Pari maahanmenoa, ihan hyvin. Pysyi loistavasti paikallaan.

O
Imetin sitten Olliakin pari metriä -> mulla kädet verillä, mutta O
innostui ihan hullun lailla!
Pikkasen alan jo oppia seisomisen pysäytys-rituaalia ja muutaman meni
ihan nappiin.
Vielä nopeita maahanmenoja ja istumisia seuraaamisesta ja muuten vaan
höntsäilyä.

Lopuksi leikkivät hetken yhdessä, joka meni ihan kivasti.

torstaina, maaliskuuta 1

Tottis -Teivo yöllä

Keskityin ja oli kivaa.

O
Oikein kivoja seisomisia. Olli ihan ihan innoissaan, tämä on sittenkin
kivaa.

K
Imetystä niin, että sain sen oleen ihan kohtuullisesti kiinni jalassa.
Silti tuntuu, että se jotenkin miettii, että onkohan se tätä mitä se
haluaa. Ja vauhti hidastuu.. hidastuu.. ja sitten se väsähtää ja lähtee
kattelemaan muuta. Mutta äkkiä se sitten taas palaa tähän maailmaan, kun
vähän riehuttaa.

keskiviikkona, helmikuuta 28

Tottis -Teivo

O
Hyvää paikkaa ihanan paljon. Vähän häiriön alla seisomista (heh..) ja
kun otin yhden juoksuaskeleen selkä koiraan päin, niin johan oli tassu
liikahtanut. piru. Hätäilen sittenkin. Yhtään ei voi treenata yksin niin
ettei kattoisi koiraan.
Ja pitkä on matka siihen juoksusta seisomiseen. huoah. masennun ja luovutan.

K
Tuula koulutusohjaajana mulle ja klle. Höpötän koko ajan, pidän hirveätä
kiirettä ja sähläänsähläänsählään. Ei pitäisi kehua kun imettää. Ja
kaikkee, eikä mitään tietoa mitä pitäisi tehdä.

tiistaina, helmikuuta 27

Tottis -Mutala

O
Koitin sitten selvittää missä mennään ja tein kaavion (ilman jääviä
tosin). Sain pari hyvää oikealla paikalla pätkää ja kontakti oli melkein
90% ajasta.
Tehtiin vähän seisomista ja kun juoksusta maahanmeno ei sujunut,
höylättiin sitä sitten muutama kerta niin että otin vain pari askelta
maahanmenon jälkeen, enkä palannut takaisin vaan käskin heti seuraa ja
taas maahan parin seuraamisaskeleen jälkeen.
Sitten tehtiin vielä ruutua (kun se oli niin mukavasti toisten
rakentama.. :-) ja kaukona hanskanoudot ruudun sivuilta. (tai siis vaan
oikealta, mutta toisessa häiriönä hanska myös vasemmalla) Oikein kivasti.

K
Jotain turhaa ja kahden pallon leikkiä. Oon ihan umpparissa nyt tän
imetyksen kanssa. Nyt oli hyvät pitkät nakit, mutta ei se osaa. Edes
kotona. Opettaa nyt sitten vauva imemään.. no eikai tässä muuta voi.
Inhottava pentu, näyttää niinkuin se koko ajan ajattelisi ja pohtisi.
argh, mä en kestä koiraa joka miettii ja harrastaa ongelmanratkaisua.
Mun mielestä riittää että olli on probleema ja mä problematisoin, kalevi
vois olla ihan vaan pro.

sunnuntaina, helmikuuta 18

"Näytelmä" -treeniä

Koitettiinpa Kalevin kanssa muiden mukana vähän näyttelyjuoksua.
Nauramiseksi meni.. Todellinen show-dog -pari mekin. Kalevi puree hihaa,
pomppii ja haukkuu ja minä vaan nauran ja innostan lisää.
Thih. Ehkä sitten joskus.

torstaina, helmikuuta 15

Haku

K
Oikein kivoja ilmaisuja kaikille, ei suunnitelmiakaan tehdä mitään
muuta. Heti kun homma loppui äijällä, oli jo menossa seuraavalle.
Äijälle lähetys on kuitenkin ihan selvä peli. Sivulle, kontakti ja
käsky, ja K sinkoaa ihan tyypin viereen. Muutenkin K tuntuu tykkäävän
ihan sikana näistä kontaktista lupa tehdä jotakin -jutuista. Se jonnekin
(ulos, autoon, autosta, sisälle) sinkoaminen on niin ihanaa!
Maalimiehet taas surkeita. Kuka hitto menee kieltämään pentua
ilmasutreeneissä yhtään mistään?!! Ja ne palkkauskohdat.. huoah. Onneksi
tämä oli viimeinen peko-haku..

tiistaina, helmikuuta 13

Tottis -Oma parkkis

O
Treenattiin seisomisia nyt sitten oikein urakalla. Pidin jopa
kissanruokaa edessä ja vaadin paikallaoloa. Oli ehkä vähän liiankin
rankkaa, mutta tuntui kuitenkin tykkäävän koko hommasta. Naapurit tuli
vielä siihen höpöttelemään, ja koitin sitten vielä siinä niitten
seistessäkin paikalla seisomista, mutta siitä jo paineistui ihan liikaa.

K
Sivulletuloja reippaasta riehumisesta. Saaliin pysähtyessä sivulletulo
ja sitten taas vapautus ja saalistus. Ihan jees, mutta ei kyllä tainnut
hokata koko juttua.

keskiviikkona, helmikuuta 7

Tottis -Sisällä

O
Päivä päivältä paremmin mr. o pystyy tekemään iloista tottia vaikka mr.
k vähän huutelisikin toisessa huoneessa. Tein myös uudenlaisen
rentoutusharjoituksen. Hieroin ollia lattialla kalevin pyöriessä
ympärillä. Tönin k:n pois jos koski olliin ja luulen, että sain ollin
aika hyvin luottamaan muhun. Ainakin silmät pysyi kiinni pitkiä aikoja.

Seisomista on nyt tehty kotona nami etutassujen välissä. Tuntuu tosi
fiksulta! Tämän on pakko olla se juttu! Se mikä toimii ollille. Toivo
elää...

sunnuntaina, helmikuuta 4

Tottis -Mutala

O
Nyt tosi pikainen kentällä vapaana pyöriminen, mutta toimi. Hyvällä
innolla, Ollilla oli kivaa. Haukkuva Nelli oli aika kiinnostava, muttei
pahasti. Paikallamakuu oli varman oloinen; juoksentelin ja hypin koiran
yli, eikä aikomustakaan nousta. Ehkä se ressi siitä.
Edistäminenkin korjaantunut oikein mukavasti.

torstaina, helmikuuta 1

Torstai-tottiksissa

K
Oltiin kyydillä, joten K ei päässyt autoon ollenkaan välillä. Ihan tuntia ei kuitenkaan sentään vedetty tottia, mutta pitkiä pätkiä kerralla kuitenkin. Paikallaolo sujui loistavasti. Nyt toiset koirat oli kyllä kiinnostavampia kuin ennen, mutta ihan jees kuitenkin. Tehtiin toisten mukana kaks askelta-pysähdys-kaks askelta-pysähdys.. Oikein kivasti, K jopa innostui tästä!
Leluun ei ollut intoa, kerran sain "noudon", mutta muuten ympäristö voitti hanskaleikin.

perjantaina, tammikuuta 26

Jälki lähimettässä

Alan oleen sisätreeneihin jo niin kypsä, että nukkumaan mennessäkin korvissa kaikuu vaan naksun ääni. Kontakti, naks, nami, kontakti, naks, nami.. hoohhhoi.


Tein siis kaleville kunnon jäljen takapihan mettään. Kävelin jalanjäljet kolmeen kertaan, ettei namit hukkuis hankeen.
Joo, muuten hyvä juttu, mutta Olli bongas mun jäljet pihasta ja peeeerkl:istä välittämättä hilpas sinne mettään ja kerkes vetään mun hienon nakkijäljen takaperin puoleen väliin.
aaaaaaarrrgh.
K veti sen ihan tosi hienosti, ja kyllä mä ehdin näkeen kohdan mihin asti Olli oli ehtinyt. "Joooo, hyvä, hieno poika.. tähän se jälki päättyi.. tässä loppupalkka; tässä kädessä..

Kaikkee sattuu. Aussien kanssa.

torstaina, tammikuuta 25

Kotitouhuilua

Auton hajoamisen takia on treenit jääneet kotihömpöttelyiksi.

K
Kalevi on tekemisen puutteessaan alkanut hakeutua seuraamispaikalle ja istua eteen heti kun pysähdyn tai laitan käden taskuun.
Kalevin noutotreeni sisällä on aika villiä urheilua. Namin saa aina kun tuo jotain sohvalle syliin. -> O & K riitelevät kumpi ehtii ensin ja kumpi sen hanskan nyt sitten saa vietyä. Ei hyvä.
Eilen treenattiin kaksin Kaltsun kanssa bussiajelua. Mikään synnynnäinen bussimatkustaja hän ei ole; eteen, syliin, penkille, hauhau, taakse, viuviu, anna nami!, tee jotain!

O
Olli on nyt saanut ainakin levätä, ja kyllä se näkyy. Into tehdä ihan mitä vaan menee jo yli Kalevin kanssa riitelemisenkin. Ei haittaa vaikka K seisoo selän päällä, kunhan vaan saa olla perusasennossa tai luoksetulossa.
Stressirapsuttelua kyllä on koko ajan. Kyynärpäät ruvella. Raasu.

torstaina, tammikuuta 18

Hakua PeKo-väellä

K
Kuusi äijää ringissä, mutta suoraan ilman namirinkiä. Oudot tyypit, outo paikka. Hienoa, loistavaa! On se sellasta pomppimista, mutta Tuula kun on tuttu, niin sai ihan neljä-jalkaa-maassa -ilmaisua. Kivaa herralla ainakin on. (ja tässä touhussahan se itsetunto ei ainakaan laske...)

O
Alue tuskin 150m, äijiä käytettävissä kaksi ja pellolla selkeet polut selkeisiin kulmiin, joten en nähnyt mitään muuta järkevää, kuin ottaa pari tyhjää toiselle puolen ja pari äijää toiselle. Rauhoittavalla menolla jatkettiin ja vaikka lunta syötiin n. pari litraa, niin esim. lähetystä edeltävä järjetön huuto ja lähtöhaukku on vaimentunut. Muutenkin työskentely ok (jos tällaista muutaman minuutin juttua nyt työskentelyksi voi sanoa..).
Kyllä se siitä rauhoittuu, autoa vaan ei saa enää jättää niin, että olli näkee/kuulee koko ajan radalle. Jos sais kunnon alueen ja treenaajat, niin tekis niitä vähän leveämpiä laatikoita, ts. mä etenisin keskilinjalla ainakin 50m, Ollin edetessä sivurajalla. Rauhottuuhan se, kun saa tehdä töitä, eikä vaan tämmösiä "treenin aloituksia", jotka loppuu just kun pääsee alkuun.
Ugh.

keskiviikkona, tammikuuta 17

Tottista kentällä

O
Nyt onnistuneella aloituksella. Ja nyt ollin pyörimiseen meni ihan selkeästi vähemmän aikaa! Ja sivulle tultuaan alkoi heti vaatimaan. Hullultahan tämä kuulostaa omaankin korvaan, mutta kaikkea on kokeiltava. Ja kun se tosiaan tekee nyt Tottista. Ei mitenkään älyttömän tarkkaa, mutta yrittää kuitenkin. Pitkän suoran tekeminen meni aika lailla edistämiseksi, mutta vasen käsi saa nyt heilua ja kontakti pysyy. Extremeä ollilta!
Treenattiin vielä nopeaa liikkeestä istumista ja kun tajusin, etten mä voi pysäyttää sitä kädellä, kun se on seisomisen pysäytysapu, niin meni hyvin.
Seisomista treenattiin ihan paikallaan. Se nami taakse on niin vaikeaa.. mulle.

K
Olin vähän löysä, enkä tainnut oikein keskittyä. Luoksetulosta peruuttaa tosi helposti, kun nostaa namia. (Siis huonosti tehty koko liike.. ) Etenin siis viis senttiä kerrallaan. Hitto, kun ei pitäis hosua.
Seuraavalla kerralla:
Keskity johanna! Ja nakkeja mukaan, kun proileribullat on niin hankalia, ettei K saa kunnolla mitään suuhunsa.


(Iltalenkin lähetessä loppua, luulin jo kohta pääseväni nukkumaan, mutta eihän toki.
Kalevi päätti, että me nyt sitten todellakin JAHDATAAN NIITÄ AUTOJA! Bussin matkustajat sai varmaan halvauksen, sen verran näinkin pienestä ihmisestä lähtee ääntä.. Mutta kyllä koirakin kääntyi..
Hohhoi. Ei muuta kun tienvarteen kävelytielle varusteina liina, namit ja kurkkupastilleja. Kaks huutoa & nyppäystä ja taskullinen nameja onneks riitti, ei sentään tullut kurkku kipeäksi. Nopeasti alkoi hakeutua viereen auton mennessä ohi. Mutta pakko se on nyt metsäläisenkin niitä #&%#*: leen kävelyteitä sitten höylätä. Megamälsää.)

O
Vielä pari luoksetulon pysäytystä kaupan parkkiksella. Toimii nyt sitten paremmin kuin luoksetulosta maahanmeno. Omituista. Se mitä ei olla treenattu miljoonaan vuoteen..? Hassu koira.

lauantaina, tammikuuta 13

Haku

Ollin stressitason ollessa nyt sitten tällä tasolla, päätin ottaa rauhoittavan hakutreenin (eikä meillä tosin ollut 12 äijän miehitystäkään..).
Makuutin pitkään ennen lähetystä, syöttelin ja odotin, että rauhoittuu oikeasti.
Sitten samalla rennolla menolla molempiin etukulmiin, hyvin.
Kolmannelle eteni 20m, kääntyi ja nosti äijän toiselta puolelta keskilinjaa. Huutamisella, käskyillä, -ei mitään vaikutusta. Viimeiselle näytölle lähti jo ihan väsyneenä. (Neljäs pisto, ja koira väsynyt!) Ei hyvä.
Huh,huh. Kai me nyt katotaan vaan tätä rauhoittumista, stressin poistoa ja nukkumista. Mutta iloisia treenejä nyt kuitenkin. Ja jotain haastetta, vaikeita piiloja, uutta maastoa tai jotain.

torstaina, tammikuuta 11

Torstai-tottiksissa

K
Paljon, paljon aloittelevia koirakoita kentällä. Vain muutaman kerran kiinnitti vähän huomiota toisiin ja vain kaks kertaa Kalevi sanoi puh! Keskittyminen loistavaa!! Hyvä Kaltsu! Paljon 'vapaa' -käskyjä oikeisiin kohtiin, hyvä Johanna!
Seuraavalla kerralla:
Ollaan yhtä hyviä. Paikkamakuuta ja käännöksiäkään ei olla tehty aikoihin.

O
Nyt meni se alku vähän hölmöilyksi, mutta kun huusin 'täällä!', niin tuli ripeä luoksetulo puskasta ja kohtuu hyvää seuraamista. Pari pätkää oikealla paikallakin -niistä vapautukset.
Mutta mitä hlvtiä on paikallamakuusta nouseminen?! Mun ripeät juoksuun lähdöt ym. pomppimiset sai Ollin nousemaan?!! Korjattua sain ja hypin sitten koiran yli ja tein luoksetulon vartaloapuja ja sain ymmärtään idean, mutta eikö se pitänyt jo olla ymmärretty? Eikai sitä nyt enää tarvi treenata mikä jo on treenattu valmiiksi... huoah. Todellisuus iskee.

Seuraavalla kerralla:
Jos vaikka niitä jääviä.. Istumista samalla tavalla. Ja repeävää riemua oikeasta paikasta.

keskiviikkona, tammikuuta 10

Tottista kentällä

O
Autosta kentälle juokseen vapaana. Reagoimaton yleisö ja minä liikkumatta keskellä kenttää. Olli juoksi reunoilla ja ympäri kenttää ja mun & yleisön väliä. Alko aika äkkiä oleen hermostunut, että mitäs hittoa täällä nyt tapahtuu. Tuli tarjoon perusasentoa, kehuin ja laitoin hihnan. Juoksi vielä vähän aikaa remmin kanssa, mutta pian takas tarjoon seuraamista. Tulos: aivan eri meininki! Huippua! Haki jopa oikeata paikkaa ihan itse! Koitettiin vielä korjata paikallaan seisomisen hiipimistä, muttei siitä sentään mitään edistystä tullut.

Seuraavalla kerralla:
Vaikka tuntuukin, että koira itse päättää kun on valmis, niin koitetaan vielä samanlaista aloitusta ja jos toimii yhtä hyvin, niin koittaa sitten sitä pitkää suoraa. Seisomiseen palkka taakse.


K
Paikallamakuu meni 'kyllä se kotona osaa' :miseksi. Mutta hyvin edistyttiin kuitenkin, suorana sai seistyä pari kertaa.
Treenattiin lähinnä kuitenkin 'vapaa' -käskyä. Ai hemmetti miten se onkin mulle niin vaikea.
Sit Koitettiin vielä seisomista, ihan kiva aloitus sille.

Seuraavalla kerralla:
Jatketaan 'vapaa' -käskyn treenaamista.


lauantaina, tammikuuta 6

Tottista kentällä

Kokoon kasaamista. Tiukalla keskittymisellä, sitkeydellä ja peräänantamattomuudella se sieltä kaivautuu. Sinne pusikkoon vaan on aivan älytön veto. Ja heti kun sai pallon, meni korvat kiinni ja sinne kuselle ja nuolemaan. Vasta sitten voi keskittyä leikkiin ym. Johon kyllä keskittyykin sitten ihan hyvällä vireellä.

Seuraavalla kerralla:
Pitänee kiertää kentän ympäri ennen aloittamista. Ja sitten ei enää päästä sinne pusikkoon. Eli vapaa ei tarkota lupaa pissan syömiseen vaan leikkiin mun kanssa. Jatketaan samalla kaavalla; alkuun rauhallisuuden ja keskittymisen vaade, sitten saa O itsekin vaatia, loppuun kivaa sähäkkää tottia.

Haku

K
Ainakin kuusi äijää, pari ihan viiden metrin päässä. Haukku paranee huomattavasti kun meen viereen. Äijä sana alkaa olla selvä. Muutaman kerran hilpas mettän puolelle keskilinjalta heti kun silmanurkastaan huomas jonkun sinne hiipivän ja alko paukuttaan. Asento on nyt useimmitne se käskevä leikkiinkutsuasento.

Seuraavalla kerralla:
jaa-a. Vaihtelevasta haukkumäärästä palkkoja ja asentoo rauhallisemmaksi, kai.

O
Molemmissa etukulmissa kuudessa kympissä, kolme tyhjää, vas. kahdessa kympissä, viim. oik. viidessä kympissä.

Etukulmat aivan käsittämätöntä sohlaamista; ei etene suoraan, juo ojasta, haistelee maata, ennen uudelleen lähetystä nuoli sitten vielä pissaa!! Toiseen etukulmaan näytölle lähtiessä meinas unohtaa liinan kiinnittämisvaiheen kokonaan ja sitten meni vielä sinne näytölle ruman lenkin kautta. Ei pysy paketti koossa, pari prklettä toimi kyllä vähän aikaa, mutta se keskilinjalla kulkeminen.. Voi jösses.

Seuraavalla kerralla:
Jos ollaan kevyempien treenien porukalla, niin hallintaa hallintaa. Jos tallotaan 300m rata ja otetaan 12 äijää, niin sitten alkuun rauhoitella matalampaan vireeseen ja nostaa pikkuhiljaa loppua kohden.

perjantaina, tammikuuta 5

Sisätottia mammalla

K
Kyllä se tais se varpaille tallominen sentään vähän näkyä tai sitten oli jotain muuta meneillään, mutta joka tapauksessa väisti vähän vinoon ja kauemmas. Paikkamakuu edistyy niin kivasti, että yritän ihan väkisin pilata sitä. Sujuu melkein kolme askelta kunhan pitää kontaktin koko ajna. Nakkiin meni into jossain vaiheessa, en tiedä miksi. Jätin tottiksen, otin elävämmän nakin ja pyörittelin vaan. Leikin pysäytys toimi kivasti. Mutta all in all, vireen putoaminen jäi inhottavaksi mysteeriksi.

keskiviikkona, tammikuuta 3

Tottista kentällä

O

Surkeita käännöksiä, edistää, kamalaa.

K
Hyvä paikka, hyvää seuraamista. Muutama kädennosto, hyvin. Paikkamakuukokeilua, hyvin kestää edessä seisomisen. Astuin tassulle -> väisti vähän aikaa, muttei pahasti. Ilmaisu Tuulalle, jopa viisikin haukkua, mulle seitsemän. Oltiin ihan rennosti, mutta yhden lähetyksen otin parin metrin päästä -> vaikeuttaa haukkua selvästi.

Seuraavalla kerralla:
Vahvistaa paikkaa lähellä, eli korjata tota tassuille kävelyä. Sivulletuloa pitää vielä suunnitellla miten sen tekee,ennen kuin alkaa tekeen sitä väärin. Haukkua ilman yhtäkään lähetystä, mutta voi koittaa useampaakin haukkua vaihtelevalla palkkausvälillä.

O
Kalevin tottin jälkeen uudestaan. Muutama selkeästi hyvä käännös alkuun, mutta koko juttu ihan hirveätä sähellystä. Mulla liikaa vauhtia ja vaikka tein vain käännöksiä paikallaan ja yhtä askelta joka ilmansuuntaan, menin mukaan ollin älyttömään vauhkoomiseen. Lähes vartin tahkoomisen jälkeen sain muutaman metrin hyvän kontaktin oikealla paikalla. Kaikki vanhat keinot käytiin läpi, mutta keskittymistä vaan ei irronnu.

Seuraavalla kerralla:
En tiedä. Vaikea solmu, täytyy kysyä neuvoa. Ilman häiriöitä kuitenkin, eikä missään tapauksessa ilman peräänkattojaa.